Koskea - OSA I

Kirjoittajan kommentti: Hei. Tämä novelli aloittaa useamman osan pituisen sarjan seksinovelleja. Alku on maalaileva, ja ehkä pitkästyttävä kärsimättömän tilanteeseen, mutta asiaan päästään novellin toisella puoliskolla. Päivittelen jatkoa mahdollisimman pian ja otan vastaan palautetta, sekä ehdotuksia!

----

Ajoin soratien varteen lanatulle kapealla autopaikalle ja sammutin auton. Sujautin jalkaani yksinkertaiset nauhasandaalit jotka olin riisunut pois ajon ajaksi ja astuin vetreästi ulos, sievään auringonpaisteeseen. Paikka oli syrjässä, suurien maatalojen välissä olevalla metsätilkulla joka kätki sisäänsä kosken. Tai näin minulle oli sanottu.

Olin muuttanut paikkakunnalle opettajasijaiseksi jo kuukautta ennen koulun alkua. Vanha kotini ei enää tuntunut kodilta valjun eroni jälkeen. Poikaystäväni pikkumaisuus ei enää valmistumiseni jälkeen tuntunut viehättävältä ja jos halusi kasvaa, oli se tehtävä jossain muualla kuin siellä missä kaikki oli helpointa. Olin vuokrannut asunnon romuluisen ja siniharmaan, nykyään kirpputorina toimivan liiketalon toisesta kerroksesta. Minulla ei ollut kuin autoni ja asuntoni. Jos en ollut kaupassa tai ajamassa päättömästi pitkin maakunnan päättymättömiä asfalttiteitä, makasin asunnossani yksin ja velttona. Se oli seksitöntä ja ilotonta aikaa. Päivät olivat erityisen kuumia matalassa asunnossa jonka ilma oli pölyistä. Tänä kyseisenä päivänä olin maannut sängyllä selälläni niin kuumissani että se alkoi jo kiukuttamaan minua. Silloin muistin kosken, josta olin kuullut joltakulta. Uudessa kotipaikassani ei ollut juuri mitään nähtävää, ei mitään mieleenpainuvaa tai mieltä kiihottavaa, mutta luonto tarjosi aina omat salansa. Se verrytti kankeaksi ja synkeäksi vetäytyneen ihmisen, kutkutteli eläintä ihmisen kyynisen kotelon sisällä. Hain paikan karttapalvelusta ja puolen tunnin ajon jälkeen olin löytänyt perille.

Tiellä minua tervehti kuuman kostea löyhähdys. Se tuli jostain puiden välistä. Olin pukeutunut säähän sopivasti kiiltäviin shortseihin ja toppiin, jotka jättivät auringossa kultaisiksi tummuneet raajani esille. Tummanruskeat hiukset olin kiepaissut poninhännälle, jonka pää kutitti yläselkääni. Aurinkolasini värjäsivät kaiken näkemäni seepiaiseksi, kunnes riisuin ne, ja näin maailman kirkkaina pintoina ja veitsen terävinä kontrasteina.

Parkkipaikalla ei ollut muita autoja, oli vain vanha vihreä pyörä, joka maalaiseen tapaan oli vailla lukkoa ja jonka kumit olivat toiselta vuosisadalta. Pyörän vierestä metsään kulki siihen kaiverrettu polku jonka arvelin vievän minut koskelle. Sujautin auton avaimen taskuuni ja kävelin metsään.

Se oli erilainen metsä kuin ne muut kuivat kankaat joita olin nähnyt alueella. Täällä kasvoi koivu, leppä, haapa ja moni muu sellainen puu jota en tunnistanut, mutta joissa oli vielä keskikesälläkin kevään tuore haju. Metsä oli lämmin ja viileä samaan aikaan, suojaisa ylhäältä ja alhaalla maata peitti saniaisten oma pienoismetsä. Vain ne paikat joihin ihminen oli tehnyt tietä olivat paljaita siitä. En pelännyt punkkeja enkä muita luonnon pieniä hirmuja. Kävin syvemmälle metsään vain pitsimäisesti risteävien polkujen opastamana, ja loput matkasta minun piti luottaa suuntavaistolleni. Mitä syvemmälle kuljin, sitä utuisemmaksi kaikki kävi, niin kuin maasta kohoava lämpö ja kosteus olisivat nousseet minulla suoraan päähän.

Kosken ääni katoaa pienessäkin tuulessa puiden oksiin, mutta näin tyynellä säällä erotin sen hyminän jo hyvän matkan päästä. Nostelin jalkojani juurien ja maahan pudonneiden oksien yli. Varpaani olivat jo tummina mullasta. Hetken ajan päästä koski kuoriutui esiin kaiken kasvillisuuden takaa. Sen uoma oli raskaan maan ja kivien muotoilemaa. Sen vesi oli kuin sulatettua metallia. Sen pärskeet taittoivat koskelle putoilevaa valoa. Veden nuolemat kivet olivat sileitä ja kiiltäviä kuin kalat. Jylinä oli kasvanut kovaksi, kaiken muun pois syöväksi ääneksi. Se tuntui rinnassani asti. Olin huumantunut aistien ylivoimaisuudesta niin, etten huomannut astelevani maavajoaman partaalla. Tokenin juuri ajoissa tästä turvattomasta tilasta ja hihkaisin säikähdyksestä. Koski hukutti ääneni, mutta tunsin väristyksen kallossani. Jalkojeni juurella, maa oli murtunut suoraan alas ja vienyt mukanaan kuusen. Puu oli vajonnut kyljelleen mustaan ja halkaisijaltaan kolmen metrin kokoiseen seisovaan vesialtaaseen, joka oli joskus erkaantunut koskesta. Alempana altaan ympärillä maa oli kiinteämpää, monesti tallattua ja kun katsoin ympärilleni löytääkseni tien alas, näin puiset ja vuosien harmaannuttamat portaat vähän matkan päässä oikealla. Läpsyttelin portaat alas huojahdellen ja kun olin alhaalla, aloin etsiä reittiä lähemmäs koskea. Siellä, mistä vesi oli kulkenut ja syönyt pehmeän maa-aineksen tiehensä, jäljellä oli uurteista kalliota. Lähestyin tätä rajaa. Kun suuntasin katseeni vähän matkan päähän alavirtaan vastarannan suuntaan, näin kosken kääntyvän seisomaltani rannalta pois päin. Se lipui sileäpintaisena ja nopeana virtauksena johonkin vihreän seinämän taakse. Kun katsoin ylävirtaan, näin alaspäin vyöryvän kosken koko mahdissaan, kun se törmäili ja jyristeli alas mistään piittaamatta. Oli maailmassa mitä ihmeitä tahansa, niin veden esitykset olivat aina vertaansa vailla. Ihastelin näkemääni ja olin onnittelemassa itseäni asunnosta poistumisesta, kun näin liikettä vasemmalla, alajuoksun suunnalla.

Säpsähdin miestä. Hän kumisaapasteli kivien välissä, jonkinlainen virveli toisessa kädessä ja haavi lanteilla. Hän oli tullut näkökenttääni kuin suuri lintu, tai eläin, yhtä yllättävänä ja arvaamattomana. Mies oli leveä ja vanttera, ja hänen askeleissaan oli samanlaista jääräpäisyyttä kuin koskessa. Huomasin pidättäväni hengitystä seuratessani miestä tummanvirheissä haalareissa ja hatussa, joka peitti niskan näkyvistä. En ollut ehtinyt nähdä miehen kasvoja. Hän liikkui kivien yli ja pysähtyi kohtaan, jossa vesi virtasi hänen molemmilta puoliltaan kiinteän näköisenä kuin kalvo. Hänen paksuja käsivarsiaan peitti vaalea karva joka hehkui valkoisena kaikkea rusketusta vasten. Tarkkailin miestä liikkumatta ja tyrmistyneenä, kuin olisin löytänyt jotain huolellisesti piilotettua, jotain salattua, jotain kiellettyä. Jos olisin sanonut jotain tai huutanut, mies ei olisi kuullut minua, niin kova jylinä paikassa oli. Mutta jotenkin tuijotukseni oli täytynyt tuntua hänessä. Mies käänsi päätään, hänen tummat silmänsä tuijottivat minua uurteisista, joen koetteleman kallion kaltaisista kasvoista. Tumma sänki peitti hänen leukaansa, suurta kaulaansa ja ylähuulta. Hänen vakaassa, ilmeettömässä tuijotuksessaan olin kuin tyttö pahanteossa. Tunsin punastuvani. Metsän tummassa sydämessä minun täytyi näkyä ainoastaan kasvoina, jonakin jonka lehdetkin olisivat voineet huijata silmien eteen. Tunsin äkkiä vaatteideni kankaan ruumiillani, kuin jonkinlaisena kutisevana peittona ja kuin kuuma vesi, jokin kipusi minussa alaselästä niskaani asti. Aivan kuin olisin alkanut luomaan nahkaani uudelleen miehen kiinteässä tuijotuksessa. En tiennyt oliko katseessa vihaa, uteliaisuutta, vai pelkkää välinpitämättömyyttä. Jo sen typerryttävä yksinkertaisuus sai minun pääni pyörälle ja halusin äkkiä paeta siltä, syöksyä ylös portaat ja kadota metsään kuin esiin huijattu haltia. En tiennyt lainkaan miten minun olisi kuulunut poistua, joten vain käännyin ja lähdin. Yritin pitää askeleeni tyyninä ja harkittuina. Pidätin itseäni katsomasta taakseni. Mutta vaikka olin kymmenessä minuutissa pois koskelta ja miehen näkökentästä, hän oli seurannut minua autoon asti. Kuin kuuma pallo rinnassani, joka tahtoi tulla kosketetuksi. Ehkä katseessa olikin ollut juuri sitä, halua.

Ajoin koskelta suoraan kotiin, vedin 80-luvun kuosiset verhot makuuhuoneeni ikkunan eteen ja heittäydyin selälleni poissaoloni aikana auringon lämmittämälle sängylle. Kaikki asunnossa oli kuumaa, tukalaa tai hengitystä haittaavaa, vaikka olin kiskonut kaikki mahdolliset räppänät auki ja rukoillut läpivetoa. Mutta nyt oloni oli erityinen, kehräävä suorastaan. Kuin pitkän, tyydyttävän pyörälenkin tai rakastelun jälkeen. Minua ei ollut kuitenkaan kosketettu. Viimeiseksi poikaystäväni oli työntänyt kätensä rinnalleni ja puristellut ja pyöritellyt sitä kuin poika leluauton liikkuvia osia. Ihan vain huvikseen ja mitään ajattelematta. Mutta nyt minua oli koskettanut jokin kiinteä ja todelliselta tuntuva. Määrätietoinen ja kiihottava. Kuin penis alushousujani vasten painettuna. Joka kerta kuin ajattelin miestä koskella, hän tuli mieleeni kirkkaampana ja selkeämpänä.

Hänen täytyi olla minua ainakin kaksikymmentä vuotta vanhempi, maalainen niin kuin jokainen täällä. Hän oli lihaksikas ja lisäksi roteva sellaisella keski-ikäisen miehen tavalla, muttei mikään ikäloppu. En minäkään mikään teini ole, mutta ikäiseni miehet ovat kaikki poikia, tajusivat he sitä eli eivät. En ollut koskaan ajatellut itseäni selkeästi vanhemmista miehistä mitään, paitsi nyt kun mies tunkeutui minuun jokaisen sisäänhenkäyksen myötä. Kuin hän olisi tarttunut minuun ja alkanut juurtumaan ja levittäytymään aina vain syvemmälle. Kuin jokin sieni, vaikka se ei mikään imarteleva vertauskuva olekaan. Mutta kun mietin miestä, hänen paksuja käsivarsiaan ja jänteviä jalkojaan, aloin riisumaan häntä mielessäni. Se oli jonkinlainen peli, ujon koulutytön hupsuttelua, vaikka minä en enää vain punastellut, vaan mietin sitä ihan aito, aikuisen naisen kiinnostus sielussani.

Pallo rinnassani oli puhjennut ja valunut ympäri minua ja kun mietin miestä, tunsin vetelyyttä lanteissani, kyljissäni, reisieni sisäpinnalla. Kuin kaikki jännitys olisi alkanut purkautua. Kaikki turhautumiseni ja pettymykseni karisi tiehensä, niin kuin lehdet liikkuvan veden päälle. Ja minä liikutin lantiotani. Nestemäistä lantiotani, joka pyöri karkeiksi muuttuneiden peitteiden päällä, toisen, syvemmällä olevan elimen ohjailemana. Emättimeni supisteli. Jännitin reisiäni, rentoutin ne, jännitin uudelleen. Koko alavatsani liikkui, myötäili liikettä jota teen maatessani toisen kehon alla.

Mies oli minua isompikokoisempi, ajattelin. Karkeampi ja kovempi. Minun ruumiini oli nuori ja se oli aikuisiän muovaamaa, omanlaisekseen tullutta. Se oli kaunis, sileä ja hedelmällinen. Hänen alaston ruumiinsa olisi kuin kiveä minun pehmyttä lihaani vasten. Hänen sormensa olisivat voimakkaat, ne pureutuisivat minuun kiinni kuin saaliiseen, mutteivat satuttaakseen, vaan tehdäkseen tuttavuutta kiinteyteni kanssa. Kuin vuorottainen köydenveto. Hänen alavartalonsa olisi tietysti jo jäykkä iän puolesta, mutta myös jäykkä sieltä missä sen pitääkin olla.

Olin avannut shortsieni napin ja liu'uttanut sormeni karvasta karkean häpykummun ylitse märälle naiseudelleni, jonka huulet ovat liukkaat kuin liljan terälehdet. Olin sileä. Olin kostea. Minun ruumiini jännittyi sillä hetkellä kun sormeni hipaisi kovaa klitoristani. Sävähdin kovasta kiihotuksesta ja halusta. Panetuksesta. Halusin jonkun jalkojeni väliin. Nyt minulla oli vain käteni, mutta myöhemmin haluaisin jotain muuta. Haluaisin sen miehen käden peittämään minun häpyni. Haluaisin sen löytävän minut uudestaan, kuin entisöijä, joka näkee kotoisassa pirtin jakkarassa antiikkia. Olikohan miehellä vaimoa? Jos oli, mies ei ajattelisi häntä. Hän näkisi vain minut..

Vedin kastuneita sormiani edes takaisin pitkin häpyhuuliani. Vaikka maa olisi kuivaa ja männyt hengettömiä, minä olisin aina märkä ja juokseva. Sormeni tapailivat nahkaista suojaa klitorikseni päällä, hieroivat sitä ylösalas ja ympyrää. Niinkin yksinkertainen teko voi aiheuttaa ihmisruumiissa mitä monimutkaisempia reaktioita. Minä koukistin jalkani, levitin niitä hiukan että minä entisestäni aukenin. Olin alkanut huokailla. Ne olivat pitkiä syviä henkäyksiä. Huokaus toisen ihoa vasten oli kuin kuiskattu rakkaudentunnustus seksin jumalalle. Minä mietin miltä hänen lanteensa tuntuisivat minun reisieni sisäpinnalla. Tuntisinko niissä luuta vai lihasta. Olisiko hänen miehuutensa jo jäykkä. Täytyi sen olla, halusin sen olevan. Jäykkä ja se tökkisi minua aluksi kysyvästi. Sellainen ehkä naurattaa ajatuksena, mutta tilanteessa se on aivan liikaa, kuin sähköisku. Silloin haluaisi vain huutaa 'Anna tulla, älä ujostele'. Mutta sen sijaan minä vain nostaisin lantiotani, niin kuin nostin asuntoni sängyllä kuvitellessani, ja tarjoaisin tien valmiiksi. 'Tule minuun'. Ja tuntisin miten miehen jäykkä elin painuu minuun. Se olisi yksi sulava, katkeamaton liike, vaikka hidas se olisi. Silloin minä nostaisin toisen käteni pään yläpuolelle, puristaisin mitä tahansa sillä suunnalla olisi ja vetäisin keuhkoni täyteen ja puhaltaisin kaiken ulos. Oli liike miten hidas tahnsa, minä vaatisin enemmän. Minä vaadin lisää. Vaadin nopeampaa, kovempaa. Haluaisin hamuta käsilläni miehen rintaa, niskaa, selkää, hiuksia. Kaikkea. Minä tarttuisin kaikkeen kuin heinään. Tukistaisin, koska haluan. Itseäni hyväilevä liikkeeni oli muuttunut nopeaksi nypytykseksi, olin jännittynyt puoli-istuvaan asentoon. Läähätin.

Minä täytyin kuumasta koskesta, kunnes minä vuodin yli. Minun lihakseni supistuivat. Ne saivat minun alaruumiini jäykistymään ja puristamaan jalkani yhteen kuin pihdit. Taivutin niskaani, upotin poninhäntäni patjaan. Sykäykset tulivat haaroistani ylöspäin, vatsaan, rintaan, päähän. Jalkani jäivät vielä jäykiksi kun jatkan sormeni pyöritystä. Vuodatin itseni tyhjiin. Minä olin sammalta. Kosteuteni oli pyyhkiytynyt välilihalleni ja valunut alleni peitolle. Tuijotin katon paneeleita. Mies on kadonnut päältäni En halunnut irrottaa sormiani, mutta tein sen. Jäljellä oli täyteläinen tyhjyys. Hän oli hetken minussa. Ja nyt hän oli kaikkialla.