Parempi myöhään

- Vesku? Oletko se sinä?

Kesti hetken aikaa tunnistaa kysymys minulle esitetyksi ja vielä toinen siihen, että tunnistin sen esittäjän. Lastenvaunuja kerrostalon alaovesta sisään sovitteleva tuoreehko äiti muistutti etäisesti erästä nuoruuteni heiloista. Käkkärä kasarikampaus, pikimusta silmämeikki ja mustavalkoraitaiset pillihousut vaan olivat vaihtuneet luonnollisehkon ruskeaan poninhäntään, maltilliseen päivämeikkiin (jos siihenkään) ja ruskettuneet pohkeet esille tuoviin capreihin. Hetken vanhoja teinivaahtopirtelöisiä muistifilminpätkiä kelattuani kaivoin jostain aivopoimujen kätköistä naiselle nimen:

- Sanna?

Lastenvaunut nököttivät oven välissä, kun vaihdoimme ensimmäisiä kuulumisia nykymenosta. Sanna oli äitiyslomalla perheen iltatähdestä. Nuoremmalla iällä saadut lapset olivat jo ehtineet muuttaa omilleen. En ollut ehtinyt juuri kertoa omista kuulumisistani, kun Sannan vauva parkaisi pahaäänisesti. Äiti rauhoitti lastaan puhumalla ja kertoi nyt olevan ensin ruoka- ja sitten päiväunien aika. Tarjouduin auttamaan ovella vaunujen kanssa. Porraskäytävässä Sanna otti vauvan syliinsä ja aikoi ottaa suuren ostoskassinkin vaunujen alakorista, mutta pyysin saada vielä auttaa. Sanna sanoi aikovansa keittää joka tapauksessa päiväkahvit ja kysyi, sallisiko päiväohjelmani sen. Kerroin lähteneeni juuri lounastauolle ja liukuvan työaikani sallivan sen hyvinkin.

Asunto oli hyvätasoinen ja keskustahuoneistoksi tilavahko. Vein ostoskassin keittiöön. Sanna nosti sitterin ruokapöydälle ja asetti lapsensa siihen odottamaan ruokaa. Äidin puuhaillessa keittiössä toimensa juttelimme niitä näitä ja arvioin hiljalleen ympäristöä. Asunto oli siisti ja hyvin hoidettu. Asunnon emäntä näytti siistiltä ja hyvin hoidetulta. Sanna kertoikin iltatähden kanssa kaiken olevan toisenlaista kuin nuorena saatujen lasten ja arveli vanhempien kokemuksen heijastuvan lapsenkin käytökseen rauhallisuutena.

- Nyt saa öisin nukutuksikin.

Purkillinen suolatonta ja mautonta mutta ah niin turvallista ja terveellistä lastenruokaa oli ensin syöty ja sitten puolet siitä oli purskautettu pois. Äiti pyyhkäisi lapsen posket puhtaaksi ja totesi nyt olevan maitoaika. Odotin jo tutteli+muovipullo-yhdistelmää, mutta Sannapa totesi, että tämä tuskin häiritsee aikuista miestä, jolla on omiakin lapsia ja totesi aikovansa imettää siinä pöydän ääressä. Tunnusteltuaan puristelemalla kumman rinnan vuoro olikaan Sanna avasi liivinsä ja pullautti turpean nisän esille. Laajan, ruskean nännipihan keskellä nököttävän nännin päässä kimalteli jo läpikuultavan valkoinen maitopisara janoista suuta odottamassa. No, eipä tuo minua todellakaan häirinnyt, mutta pystymetsästä tuota herkkää äidin ja lapsen välistä hetkeä todistamaan päässeenä olin kyllä hieman hämmentynyt. Naisen pehmeä rinta sentään on aina pehmeä naisen rinta ja muun muassa maidon pakkauksena aivan omassa luokassaan. Keskityinkin katselemaan Tuomiokirkon tornia, Vartiovuorta ja Samppalinnanmäen tuulimyllyä. Päätään nostaneen pikkuveljen ajattelin olevan syytä unohtaa koko juttu.

Lapsen tuhistessa ja nieleskellessä ravintoaan Sanna alkoi muistella yhteisiä iltojamme. Olimme olleet hyvin nuoria, (minä) hyvinkin humalassa ja sen ajan tapojen mukaisesti pidättyväisiäkin. Olimme parin vauhdikkaan vuoden aikana kolme-neljä kertaa yhden illan teiniromansseissa, jotka eivät menneet kiihkeää kourimista pidemmälle, mutteivät johtaneet seurusteluunkaan. Muisteluiden aikana ruoka-aika alkoi muuttua päiväuniajaksi, ja röyhtäyttämisen jälkeen Sanna vei lapsensa huoneeseensa nukkumaan. Otin toisen kupin kahvia. Se oli hyvänmakuista.

Sain vihdoin seuraa päiväkahvilleni. Sanna vakavoitui ja avautui yllättäen suhteestaan mieheensä. Miehen kiinnostus yhteiselämään oli hiipunut sitä mukaa, kun Sannan vatsa oli kasvanut. Sanna kertoi aikuisten ihmisten osaavan sopia ja sopeutua näinkin rankkoihin muutoksiin rauhallisesti ja asiallisesti, ilman katkeruutta. Elo saman katonkin alla onnistui vielä, sillä asunnossa riitti huoneita vanhempien lasten jäljiltä. Olin hiljaa; en tiennyt, mitä olisin voinut sanoa.

Sanna nousi ja laski kahvikuppinsa tiskipöydälle. Hän kumartui puoleeni. Koin äkillisen aistihavaintojen ryöpyn pääni painuessa hehkuvan lämpimän ja pehmeän, äitiydeltä tuoksuvan naisen rintojen puristukseen, kun hän kuiskasi korvaani:

- Vaikeinta on se, että minua ei ole koskettu naisena sen jälkeen, kun tuo lapsi on saanut alkunsa, yli puolitoista vuotta sitten. Vesku, jatketaan nyt siitä, mihin aikanaan jäätiin.

Mitäpä mies voi moiseen naisen pyyntöön sanoa? Oikea vastaus on: ei mitään. Huuleni alkoivat hapuilla paidan kaula-aukon paljastamaa ihoa. Se ei maistunut hajuvedelle vaan hyvälle. Suutelin häntä uudelleen. Sanna värähti ja istui syliini. Keksin toimettomille käsilleni tekemistä ja aloin hyväillä toisella kädellä selkää ja toisella niskaa. Sormeni tarttuivat päättäväisesti naisen hiuksiin ja autoin hänen päätään kääntymään kohti odottavia huuliani. Sanna maistui kahvilta. Se oli edelleen hyvänmakuista. Sannan sormet yrittivät löytää vastaavaa otetta olemattomasta niskatukastani. Istuimme ja suutelimme ja tuntui kuin olisin palannut ajassa takaisin siihen taannoiseen juhannusaattoon, jonka vietimme erään tanssilavan läheisessä koivikossa kivellä sylikkäin istuen, lämpimien kuurosateiden kastelemana, sillä oli vuosi kaheksanviis, ja pitkä kuuma kesä, jolloin kulkuri ja kaunotar rakastuivat, emmekä huomanneet muuta kuin toisemme. Silloinkaan.

Sanna viestitti minulle, että on aika vaihtaa huonetta. Hän saattoi minut kädestä pitäen makuuhuoneeseen, jossa oli parisängyn puolikas. Lapsen pinnasänky oli toisessa huoneessa. Sanna sulki kaihtimet. Seisoimme suodattuneessa päivänvalossa toisiamme yhä suudellen, mutta kätemme riisuivat jo toisiltamme vaatteita. Rintaliivit olivat edestä kiinnitettävät ja ilman metallihakasia. Nerokasta. Lopulta seisoimme ilkialasti ja kietouduimme taas toisiimme. Olin kova ja halukas Sannan pehmeää vatsaa vasten.

- Ihana, hän mumisi suudelman välistä. Kumarruin hieman työntääkseni itseni paremmin Sannaa vasten. Kova nuppini jo lähes upposi kosteaan lähteeseen. Sanna värähti ja huokaisi, mumisten: - Ihanampi noin. Lantioni keinui ja kaluni aurasi märkää vakoa, mutta vielä ei ollut aika istuttaa mitään.

Aikuisen naisen jatkettu laiminlyönti on törkeä teko ja koin kunnia-asiakseni palauttaa uskon mieskunnan taitoon olla hyvä naiselleen. Kiirehtiminen olisi ollut nyt suurin mahdollinen virhe. Oli aika edetä askel kerrallaan.

Päädyimme vihdoin makuulle ja aloin tehdä huulillani tutkimusmatkaa Sannassa päästä varpaisiin ja takaisin, tosin paluumatkalla ajattelin jo jäädä puolitiehen. Suukotin kaulaa, olkapäitä, rintaa, tarkoituksella nännejä vielä kiertäen, naisellisen pehmeää alavatsan kumpua, josta loikkasin suoraan toisen reiden sisäpintaa edeten aina varpaisiin asti. Sanna huohotti. Oli aika nousta polvilleni sängyn päätyyn. Vaihdoin suukottamaan toisen jalan varpaita ja palasin nopeasti sisäreiden sileälle iholle. Jätin taas jotain väliin ja kävin vihdoin kiertämään kielelläni ensin vasenta ja sitten oikeaa nännipihaa. Sannan huohotus tiheni ja lantio alkoi jo tehdä aaltoa odotuksen käydessä suuremmaksi. Lirpautin vielä toista nänniä nopeasti kielelläni ja kävin vihdoin itse asiaan.

Silmieni edessä oli aikuinen nainen kukkeimmillaan. Hetken – lyhyen hetken – näkyä ihailtuani kumarruin vihdoin korjaamaan viinisatoa. Kiersin kielelläni häpyhuulia vielä vältellen ja ympäröivää ihoa suukotellen. Kurotin käsilläni ylös hyväilemään Sannan rintoja. Oli jo pakko koskettaa hävyn keskellä odottavaa nystyrää. Kevyt kielen lipaisu ja viileäksi aikomani puhallus nuolaisun päälle palkittiin kimeällä kiljaisulla ja lantion nopealla tanssilla ylös-alas. Se rauhoittui työntäessäni kielen niin syvälle odotuksesta turvonneiden häpyhuulten väliin auenneeseen kuiluun kuin vain suinkin yletyin. Nenäni ja leukani kastuivat painuessaan itsensä minulle avanneelle naiselle. Sannan onneksi olin ajanut partani aamulla. Sanna ei maistunut enää kahvilta. Maku oli raikas mutta kirpeähkö, ihan oikea naisen maku. Se oli edelleen hyvä maku. Halusin sitä lisää.

Liu'utin kieltäni häpyhuulien sisäpinnoilla ylös-alas, työnsin välillä kieltäni sisälle naiseen ja välillä nuolaisin häpykieltä. Sannan lantio keinui ja tanssi ihan omaa tanssiansa. Olin se tanssia säestävä yhden miehen orkesteri, mutta sain ponnistella pysyäkseni tahdissa mukana. Pehmeät rinnat tuntuivat hyviltä käsissäni. En tiedä, montako kertaa Sanna oli jo palannut laiminlyötyjen naisten joukosta vai saiko hän vain yhden mutta sitäkin pidemmän kerran, mutta mikäs minulla oli siinä ilmiselvästi naiselle hyvää tehdessäni. Hyvät työt on tapana palkita, aikanaan... Ajattelin täydentää hyvää työtäni ja toin toisen käteni Sannan syliin. Etusormeni tavoitteli jo sisäänpääsyä, kun Sanna tarttui käteeni.

- Ei sillä, tule pian ihan oikeasti. Haluan sua, nii--iin...

Sanna saavutti sen huippunsa, olipa se Matterhorn vai K2, mutta sen ylemmäksi ei tällä kivellä pääse. Naisen laukeaminen on kokemus, joka mykistää minut joka kerta. Jotenkin sen kokee omaksi saavutuksekseen, vaikka ei voikaan olla varma, minkä planeetan pinnalla nainen tuolloin on, jos millään, mutta tuskin samalla kuin minä. Kuin sen kannet suljetaan hyvän kirjan lukemisen päätteeksi, puristi Sannakin reitensä hitaasti, koko vartalonsa nytkähdellen, yhteen ja työnsi minut siten pois sylistään. Oli aika kellahtaa naisen lämpimän raukeaan kainaloon ja jatkaa hänen vartalonsa varovaista hyväilyä. Sormen päällä kutittelu sai paikoin Sannan säpsähtämään kuin pienistä sähköiskuista. Nyt ei ollut paljoa sanoja vaihdettavana. Sannan silmät kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa; ne kertoivat tuhat ja yksi tarinaa, joita ei ollut vielä kirjoitettu, vaikka ne olivatkin jo luettavissa. Ollaksemme aivan kaupungin keskustassa, keskellä päivää, oli ihmeen hiljaista. Hyvä niin.

- Se oli ihan hyvä alku, Sanna sanoi nauraen ja minua katsoen ja jatkoi: - Haluatko nähdä, miten nopeasti Uunon muisti palaa pätkittäin? Oma mieskuntoni oli äskeisen karnevaalin aikana päässyt laskemaan, mutta Sanna tarttui toimeen ripeästi aikuisen naisen varmuudella. Sirot sormet kiertyivät renkaaksi varteni juureen, puristellen kevyesti ja aivan pientä hidasta liikettä tehden. Varmemmaksi vakuudeksi Sanna kohotti vartaloaan ja tarjosi pehmeää rintaansa kohti suutani. - Haluatko? Siitä kyllä riittää, jos et ihan janoosi juo, hän sanoi. Jaa halusinko?

Tumma nännipiha oli suuri ja pehmeä. Nänni erottui pienenä nappina ja sen ympärillä oli pieniä nyppyjä, kuin pulttikehänä. Nuolaisin kielelläni nännin ympäriltä. Sanna nauraa kujersi hiljaa ja mutisi jotain miesten olevan ihan hulluina rintojen perään, olivatpa minkä ikäisiä tahansa. Toisella nuolaisulla nänni alkoi jo paisua ja nostaa päätään.

- Näillä on joku yhteys. Täällä tapahtuu ihan sama, Sanna sanoi ja hieroi varttani vähän pidemmin mutta hitaammin vedoin.

- Nännit on kuin mopon ajovalon polttimot, sanoin vanhaa opiskelukaveriani siteeraten. - Tässä alkaa olla pitkät päällä, jatkoin. Nipukka oli varmaan parin sentin mittainen ja kapeni hieman juurestaan. Asetin huuleni törölleen nännin ympärille ja suljin suuni varovasti. Tein varovaisen imaisun. Suuhuni valui jotain lämmintä, ohutta nestettä. Parin imaisun jälkeen neste muuttui paksummaksi ja makeammaksi.

Kaluni ei ole varmaan koskaan seistä tykyttänyt yhtä kovana kuin nyt. Sanna totesi saman ja nousi istumaan syliini. Rinta ei edes irronnut välillä suustani. Sannan ei tarvinnut auttaa kädellä, kun nuppini löysi tiensä Sannan häpyhuulille. Jestas, nainen oli tiukka. Mahtoiko hän vielä jännittää kaiken tämän jälkeen? Nostin lantiotani ja laitoin käteni Sannan kupeille. Nuppi raivasi tietään vähän kerrallaan syvemmälle ja Sanna ojentautui istumaan selkä suoraksi sylissäni. Olisin voinut parkaista, kun nisä lähti suustani, mutta ajattelin että kai miehen iällä joku vaikutus käyttäytymiseen sentään on ja olin sittenkin hiljaa. Kaunis aikuinen nainen istumassa sylissäni raskaiden rintojen tummat nännit kosteina törröllään ei ole hassumpi näky, ainakaan kesken työpäivää. Sannaa ei ilmeisesti jännittänyt enää. Alavatsamme olivat vastakkain ja märät pöheikkömme liimaantuivat toisiinsa. Käteni löysivät taas Sannan rinnat. Ne valuttivat pisaroita vatsalleni.

Hitaasti Sanna nousi niin ylös, että enää nuppini oli hänen sisällään. Yhtä hitaasti hän laski itsensä alas ja pyöritti lantiotaan pari nopeaa kierrosta. Se tuntui varmasti molemmista hyvältä. Sannan silmät laajenivat ja hän voihkaisi. Teimme tätä monen monta kertaa. Jouduin ajattelemaan viikonlopun tulevaa paikallisottelua tai mitä vaan muuta, ettei leikki olisi loppunut lyhyeen, liian lyhyeen. Muistin Ron Managerin mietteet siitä, mitä Gary Linekerin vaimo näkee rakastelun aikana, ja se auttoi. Voin taas keskittyä Sannaan. Sain maata hänen vuoteessaan nauttimassa kokeneen naisen sylissä elämän parhaista herkuista. Naisen vastaanottavainen ja samalla antoisa syli liukui märkänä ja puristeli tiukkana kaluani lantion pyöriessä etsien erityisen herkkiä paikkoja. Käteni tunnustelivat rintojen pehmeyttä ja niiden kypsä, pyöreä kauneus hyväili silmiäni sälekaihdinten hämärässä.

Nousin istumaan perinteiseen hoppa-asentoon. Sanna kumartui suutelemaan minua, tai niin luulin. Hän käyttikin minua vaimentamaan ääntään käydessään kiivaaseen ratsastukseen, jossa mäntäni kirnusi hänen sylinteriään ihojemme lätinän ja nesteidemme litinän täyttäessä huoneen. Olihan kaikkien aikojen hellekesä. Sannan laukkakilpailussa oli jo maalisuora näkyvissä. Kuulin puhelimeni kilahtavan – sähköpostia, prkl – ja jännityin odottamaan seurauksia. Sanna ei tainnut kuulla mitään, eikä lapsikaan, mutta minä voin paremmin keskittyä pysymään lujana ja antamaan naiselleni sitä, mitä hän halusi, koska tuloillaan ollut huippu tuntui siirtyvän tuonnemmas. Sanna tuli taas. Hän tikkasi kiivaasti vielä hetken vauhdin kiihtyessä niin, että lopulta istuimme sylikkäin ja Sanna vain pyöritti lantiotaan ympäri ja ympäri. Hän puraisi huulistani veren maun suuhumme ja muutamalla hitaalla mutta vaikuttavalla vavahduksella hän suli syliini.

- Onko sun hyvä olla? kysyin hiljaa ja liikautin itseäni vähän. Sanna voihkaisi ja vastasi hyvin hiljaa myöntävästi. Tunnustelin varovasti, missä mennään. Makasin taas selälläni, ja Sanna oli aivan reporankana päälläni, jalat ojennettuina taakse omieni sivuilla. Jotenkin olin onnistunut pitämään itseni sisällä, vaikka Sanna olikin melkein työntänyt minut ulos tullessaan. Työntelin hiljalleen. Sanna nousi taas ratsastusasentoon. Kallistin hänet varovasti viereeni ja kierähdin päälle perinteiseen lähetyssaarnaaja-asentoon. Sanovat mitä sanovat, mutta vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Koukistin oikean polveni sivulle ja nostin Sannan jalan kyynärpääni koukussa olkapäälleni. Tässä asennossa oli hyvä ja pääsi perille asti.

- Tee se kovaa. Älä panttaa enää. Anna tulla. Tullaan yhdessä. Näin sanoessaan Sanna oli näköjään arvannut, missä mennään. Vedin pitkiä vetoja koko kalun varrella. Työnsin välillä nopeasti pohjaan asti ja minut palkittiin heti tukahtuneilla voihkaisuilla ja silmänpyörityksillä. Välillä pyöräytin lantiotani ihan pohjassa. Sanna piti kyydistä. Kiitin kaikkia tuntemiani jumalia siitä, että juuri tänään sain nauttia ns. kivennapalaisen puukullin pitkästä kestosta. Kun Sanna alkoi taas tikata lantiollaan minua vastaan kiivaammin ja kiivaammin, alkoi patoni vihdoin murtua. Nainen tuntui kertakaikkisen ihanalta... Seuraavat hetket ovat hämärän peitossa; vaakatanssimme vain kiihtyi ja kiihtyi, mutta askeleemme eivät seonneet. Lopulta en voinut estää pientä karjahdusta karkaamasta suutelemisestamme huolimatta, kun pakarani lommolle kouristellen jännityin laukeamaan, laukeamaan ja taas laukeamaan samasta hetkestä nauttivan naisen syliin.

Makasimme kyljillämme vastakkain. Märkä kaluni valutti aineitamme Sannan reidellä. Sanna säpsähteli yhä. Hyväilin hänen selkäänsä sormenpäilläni, suukottelin hiljaa poskia ja olkapäitä. Pikkuhiljaa hengitys tasaantui ja Sanna käpertyi syvemmälle kainalooni.

- Olipas se... hän sanoi. - Kylläpä kannatti odottaa...

- Ai toista vuotta vai? kysyin hämilläni.

- Ei kun 25 vuotta, Sanna vastasi ja näytti taas hetken ajan silmissäni siltä Dingo-fanilta sifonkihuiveineen.