Kymmenen vuotta myöhemmin

Ennen elämä oli paljon helpompaa. Niin se vaan on. Inhottaa aloittaa tarina kliseellä, mutta kun se pitää paikkansa, niin se pitää paikkansa, ja mä katson, että mulla on siksi oikeus aloittaa näin. Ei totuus tee tästä tarinasta yhtään huonompaa. Mä puhun tietysti mun nuoruudestani, siis mun todellisesta nuoruudestani, ajasta ennen töitä, asuntolainaa, avovaimoa ja opiskeluja. Lukiovuosista.

Meitä oli semmonen kuuden hengen porukka, kolme poikaa ja kolme tyttöä, ja me oltiin erottamattomat. Hengailtiin yhdessä, lintsattiin, ryypättiin, käytiin bileissä, poltettiin maria ja parannettiin maailmaa. Se oli ihanaa aikaa. Pää oli täynnä kaiken maailman suunnitelmia ja unelmia; yksi halusi rokkariksi, toinen Hollywoodiin näyttelijäksi. Tulevaisuus oli täynnä rajattomia mahdollisuuksia. Oltiin kaikki kai jonkin sortin idealisteja, ihan liian nuoria kyynikoiksi. Pentuja vain. Oltiin nuoria ja hoikkia, tytöt kauniita ja pojat komeita, pitkiä, lihaksikkaita, täynnä murrosikäistä uhmaa ja energiaa, kyltymätöntä elämännälkää, kokeilunhalua ja uhkarohkeutta. Ja meillä oli toisemme, kaveriporukka, tuki ja turva, jaettiin yhdessä ne muutamat ihanat nuoruusvuodet. Ei meistä tulisi koskaan tyhmiä, tavallisia aikuisia, ajateltiin.

Sen ei pitänyt loppua koskaan, mutta elämä jatkuu ja ihmiset muuttuu ja vanhenee, ja sitten tajuaa, että suuri osa kaikesta on paskaa, ja sen kanssa me täällä maan päällä pieninä ihmisinä pärjätään.

Kirjoitusten jälkeen kaikki lähti omille teilleen ja yhteydenpito jäi aika vähäiseksi kaiken maailman kiireiden vuoksi. Mä muutin Helsinkiin opiskelemaan filosofiaa, joka muuttui psykologiaksi, sitten filologian kautta taidehistoriaksi ja lopulta suomen kieleksi ja pedagogiikaksi, ja niin musta tuli suomenkielen opettaja. Anna luki papiksi, meni papin kanssa naimisiin, ja synnytti koko joukon pikku-pappeja niiden pappilaan. Krista opiskeli Turussa journalistiikkaa, ja kirjoittaa nyt kolumneja naistenlehtiin ja televisiosarjojen käsikirjoituksia. Joskus sitä näkee telkkaristakin, se tekee pieniä juontokeikkoja silloin tällöin. Hosse lähti lukion jälkeen vuodeksi kiertämään maailmaa ja palasi kolme vuotta myöhemmin. Se luki kai jotain taloustiedettä jossain opistossa, kyllästyi siihen ja ryhtyi yksityisyrittäjäksi. Calle, porukan suomenruotsalainen, luki markkinointia Svenska handelshögskolanissa ja päätyi sitten isänsä sijoitusfirmaan töihin. Sari meni heti lukion jälkeen naimisiin, opiskeli toimintaterapeutiksi ja asuu nyt Espoossa insinöörimiehensä ja kahden kakrunsa kanssa.

Läheteltiin sähköposteja, joulukortteja ja joskus soiteltiinkin, mutta en mä niihin hirveesti yhteyttä pitänyt. Sitten Kristalta tuli kortti. Se halusi järjestää bileet vanhalla porukalla, ilman aviomiehiä tai –vaimoja, ilman kakruja, ihan vaan vanhalla kokoonpanolla. Paikaksi sovittiin Callen isän huvila ja ajaksi kesäkuun ensimmäinen viikonloppu, ja niin me sitten saatiin vanha jengi kokoon, kymmenen vuotta myöhemmin.


Mä istuin Callen kanssa parkkipaikan penkillä odottamassa Hossea. Ei mikään yllätys, että se oli myöhässä. Tytöt olivat järjestäneet oman kuljetuksen ja meille kaikille ruoat; Calle, Hosse ja minä vastasimme juomista. Oli upea, aurinkoinen kesäpäivä.

- Mites työt sujuu? mä kysin Callelta. Se oli siisteissä farkuissaan, pikkutakissaan ja merkkiaurinkolaseissaan jotenkin ääri-stereotyyppisen suomenruotsalaisen näköinen.

- Kyllä meillä menee ihan hyvin, Calle vastasi. - Faija haluaa laajentaa toimintaa Ruotsiin, ja mä saisin ehkä johtaa sitä projektia. Se olis ihan siistiä. Muutettas varmaan Cecilian kanssa Tukholmaan.

- Mitä Cecilialle kuuluu? kysyin, ja yritin muistella, minkä näköinen Callen vaimo oli. Olin tavannut hänet tasan yhden kerran, niiden häissä, viisi vuotta sitten, ja runsas snapsinjuonti oli hämärtänyt muistikuvat.

- Joo, ihan hyvää. Se on Nordealla töissä. Jos me muutetaan, niin se sais töitä niiden Tukholman pääkonttorista. Joten sekin sujuis aika kivuttomasti.

- Ei teillä kakruja vielä oo?

Callen ilme muuttui synkäksi ja totiseksi. Taisin osua arkaan paikkaan.

- No, kato, se on osottautunut vähän hankalaksi. Kolme keskenmenoo. Ja Cecilia ottaa sen aika rankasti. Niin tietysti mäkin, mutta toisaalta, minkä sille voi. Me ollaan nyt sit menossa kaiken maailman testeihin ja silleen.

Aioin juuri sanoa jotain muka-lohduttavaa, kun erotin Hossen tutun hahmon parkkipaikan toisella puolella. Se yritti heiluttaa meille, Alkon kassit kummassakin kädessä. Hassua miten eri näköinen se oli. Hosse oli nuorena ollut vähän niin kuin köyhän miehen Marlon Brando. Nyt sillä oli pitkä tukka ponnarilla ja tumma parta, vähän niin kuin köyhän miehen Andy McCoy.

- Toni, perkele, Hosse huudahti, kun ehti meidän luo. – Tony, my boy! Sustahan on kasvanut, perkele, mies. Se yritti jotain kotitekoista räppäritervehdystä, johon mä en osannut vastata, ja halasi sitten mua oikein kovaa.

- Carl-fucking-Gustaf, sulla menee kaikesta päätellen hyvin, vitun hurri-hinttari-homo. Hossen eloisa puhetapa ei ollut vuosien varrella paljon muuttunut. - Mites teillä svenskatalande-bättre-folk-porukalla hurisee?

- Kiitos, eletään edelleen teitä pitempään, Calle hymyili. – Eiköhän me pojat lähdetä tästä matkaan?

Me pakkauduttiin juomakoreinemme ja Alko-kasseinemme Callen tilavaan mersuun, ja parin tunnin ajomatka kului rattoisasti. Hosse siemaili kossua ja lauloi Junnu Vainion Isojen poikien lauluja osumatta kertaakaan oikeaan nuottiin.


Perillä huvilalla tytöt jo odottivat. Kristalla oli yllään tummanpunainen kesämekko. Hän näytti tyylikkäältä niin kuin aina, tummat hiukset lyhyeksi leikatut ja trendikkäästi stailatut, viimeisen päälle meikattuna. Anna oli ruskeassa hameessa ja vaaleassa topissa ihanan naisellisen näköinen. Hänen pyöreät muotonsa ja seksikkäät kurvinsa olivat jo lukiossa saaneet monen pojan pään sekaisin.

Ja sitten oli Sari. Sari-Suomineito, Eloveena-tyttö. Lukiossa tytön vaaleus, vaalea iho, vaaleat hiukset ja siniset silmät olivat ansainneet hänelle monta lempinimeä. Ja monta ihailijaa. Sari oli pukeutunut ihanan yksinkertaiseen vaaleansiniseen kesämekkoon, hiukset olivat löysällä nutturalla niin, että muutama hiussuortuva roikkui kiharana reunastamassa Sarin kauniita kasvoja. Sari hymyili, ja jossain syvällä rintakehässäni tunsin, kuinka jokin värähti. Se teki kipeää.

Olimme taas yhdessä. Hosse halasi tyttöjä pitkään ja hartaasti ja taisi vähän tunnustella peppujakin, mutta kukaan ei suuttunut. Hosse oli kaikessa ärsyttävyydessään paradoksaalisen rakastettava. Calle tervehti tyttöjä sivistynein keskieurooppalaisin poskisuudelmin ja minä seurasin hänen malliaan.

Kukaan tytöistä ei mielestäni näyttänyt vanhemmalta, he olivat vain aikuistuneet ja muuttuneet naisellisemmiksi. Toivoin, etteivät vuodet näkyneet minunkaan kasvoillani.

- Anteeksi, hyvät naiset ja herrat, hiljaisuutta, jos saan pyytää! Hosse kuulutti ja nousi seisomaan huvilan terassin rappusille. – Haluan tässä sanoa muutaman sanan tämän ihanan yhteisen viikonloppumme aluksi. Kymmenen vuotta on kulunut siitä, kun viimeksi vietimme aikaa yhdessä, ja on se niin perkeleen hieno asia, että olemme taas koossa, että se saa tällaisenkin ison ronskin miehen herkistymään.

- Se taitaa kyllä olla toi kossu, Anna kuiskasi ja nyökkäsi Hossen kädessä olevaa pulloa kohti.

- Te, rakkaat ystävät, parhaat kaverit, Hosse jatkoi, - te olette minulle kuin perhettä. Te olette kaikki ihan saatanan mukavia tyyppejä, sinäkin Calle, omalla tavallasi. Joten eiköhän oteta yhdet meidän porukan ja tämän viikonlopun kunniaksi!

Hosse otti hörpyn kossupullostaan ja pisti sen sitten kiertämään, niin että me kaikki saimme maistaa vähän lämmintä Koskenkorvaa. Pullon kiertäessä Hosse innostui laulamaan, ensin J. Karjalaisen "Me ollaan sankareita kaikki", josta hän muisti kertosäkeen, ja sitten "Maamme laulun", josta hän muisti kaksi ensimmäistä riviä. Me muut ryhdyimme kantamaan ruokia, juomia ja muita kamppeita sisään huvilaan.

Tytöt järjestelivät huvilassa, samalla kun me miehet lämmitimme saunan. Parin kolmen kaljan jälkeen minä ja Callekin aloimme olla jo aika hyvällä tuulella. Tytöt kylpivät ensin, sillä aikaa me pojat pelasimme huvilassa pokeria ja juttelimme niitä näitä, muistelimme menneitä ja puhuimme naisista. Sitten olikin jo meidän vuoro saunoa, ja tytöt palasivat huvilalle valmistamaan illallisen. Se nautittiin fiinisti Callen valitsemien vuosikertaviinien kera. Niistä jokainen esiteltiin perusteellisin arvioin rypäleiden laadusta ja valmistusvuoden sääolosuhteista. Hosse joi valkoviinin kossun kera, punaviinistä hän ei piitannut.

Kun ruoat oli syöty ja viinit juotu, kaikki olivat hilpeässä nousuhumalassa (Hossen tilaa ei voinut enää sanoa nousuhumalaksi, mutta hänkin oli hilpeä). Tunnelma oli kuin ennen vanhaan.

- Pullonpyöritystä! Krista ehdotti. Ensireaktio oli skeptinen. – Ei kun oikeesti, come on, meillä on näitä tyhjiä pulloja vaikka kuinka. Totuus vai tehtävä, niin kuin ennen. Vai ettekö te pojat uskalla?

Krista hymyili viettelevästi. Hän oli aina ollut kamala flirtti, mutta juuri se teki hänestä kiinnostavan.

- Pojat ei uskalla, pojat ei uskalla, tytöt lauloivat yhteen ääneen.

- Jaa, ei vai? Me vittu pyöritetään teidät pikku neidit pöydän alle, Hosse karjui. Calle, Toni, nyt pullo pyörimään, perkele!

Istuuduimme lattialle ympyrään. Krista aloitti. Hän pyöritti pulloa voimakkaasti. Se pyöri ja pyöri ja pysähtyi lopulta Callen kohdalle.

- OK, Calleseni, totuus vai tehtävä? Krista kysyi.

- Totuus, Calle vastasi nopeasti.

Calle näytti jo valmiiksi nololta, kun Krista mietti kysymystä. Tytöt supisivat yhdessä.

- Kysy siltä, että paljonko sillä on, vittu, rahaa, Hosse ehdotti, mutta kukaan ei kuunnellut.

- No niin, Krista ryhdistäytyi, - kysymys kuuluu: ottaako Cecilia suihin, ja nieleekö se?

- Toi on oikeestaan kaks kysymystä! Calle protestoi, mutta tytöt buuasivat, ja hänen oli pakko vain vastata. – No, ottaahan se, ja kyllä se nieleekin, mutta on se käynyt vuosien varrella tosi harvinaiseksi herkuksi meidän taloudessa...

- Suckers are born every minute, swallowers are hard to find, Anna huokasi.

- Onks toi Raamatusta? kysyin.

- Mooseksen ensimmäinen kirja, Anna vastasi nauraen.

Oli Callen vuoro pyörittää, ja tällä kertaa pullo pysähtyi Annan kohdalle.

- Totuus vai tehtävä?

- Mä valitsen totuuden, eli jumalan sanan, Anna vastasi. Calle mietti vain hetken.

- OK, täällä olevista henkilöistä, kenen kanssa menisit mieluiten sänkyyn?

- Mun täytyy sanoa suoraan että Kristan, Anna vastasi ja iski Kristalle silmää.

- Mun täytyy sanoa suoraan, että mä olen tosta loukkaantunut, Hosse sanoi.

- Mun täytyy sanoa suoraan, että mä olen tosta kiihottunut, mä sanoin.

- Mun täytyy sanoa suoraan, että mä olen erittäin imarreltu, Krista hymyili.

Oli Annan vuoro pyörittää pulloa. Se osui Kristan kohdalle. Kaikki taputtivat.

- No niin, babe, totuus vai tehtävä?

- Tehtävä, kiitos, Krista vastasi.

Anna hymyili viekkaan näköisenä, riisui pikkuhousut jalastaan ja levitti reitensä.

- Nuole mua.

- Mitä?! Krista kysyi epäuskoisena.

- Sä kuulit, mitä mä sanoin, Anna sanoi hymyillen.

- Mut... Siis oikeesti, et sä voi olla tosissas? Krista ihmetteli.

Hosse puuttui peliin:

- Hei, hei, hei, Krista, sä tiedät säännöt. Tehtävä on tehtävä! Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.

- Olkoon menneeksi, Krista huokasi, - mutta kun mun vuoro tulee pyörittää, niin te muut saatte aika pahoja tehtäviä.

Minä ja muut miehet ryhdistäydyimme äkisti. Tämä piti nähdä kunnolla ja läheltä. Kun Krista kerran oli suostunut tehtävään, hän aloitti yllättävän innokkaasti.

Krista meni nelinkontin lattialle Annan eteen ja ryhtyi heti hommiin. Hän pyöritteli taitavasti kieltään Annan klitoriksen päällä ja ympärillä, pisti kaksi sormea tytön sisään ja pani tätä sormilla, klitoriksen paisuessa ja Annan hengittäessä kovaa. Alkoi näyttää siltä, että Krista oli vastustellut ihan vain muodon vuoksi. Kristalle tilanne ei selvästikään ollut uusi. Kesti vain muutaman minuutin, kunnes hän sai Annan kirkuen tulemaan. Calle ja minä tuijotimme koko show'ta silmät pyöreinä. Hosse oli vetänyt vehkeensä esiin ja runkannut tyttöjen leikkiessä, nyt hän pyyhki tyytyväisenä spermat hihaansa.

- Hienosti hoidettu, Krista. En tiedä, olisinko pystynyt samaan, Hosse kommentoi.

- Voi, kiitos, toi oli taivaallista, Anna huohotti. - Jumalan siunausta sulle, Krista.

Krista hymyili, selvästi tyytyväisenä itseensä. Sitten hän tarttui pulloon ja pyöritti. Se pysähtyi Hossen kohdalle.

- No niin, lover-boy, Krista kiusoitteli, - truth or dare, totuus vai tehtävä?

- Otan tehtävän vastaan, Hosse ilmoitti kovalla äänellä, nousi seisomaan ja teki sotilastervehdyksen.

Krista mietti pitkään.

- Tehtäväsi on puhua meille tytöille rumia, niin että saat edes yhden meistä kostumaan.

- Helppo! Hosse naurahti. - Mä pystyisin siihen vaikka unissani.

- Mä en ole niinkään varma, Sari naurahti. - Sä et sais mua märäks, vaikka kastaisit mut järvessä.

- Mut hei, miten me tiedetään, kostuuko tytöt oikeesti? Calle keskeytti.

- Sähän voit toimia virallisena valvojana, Krista ehdotti. – Me riisutaan pikkuhousut ja sä tunnustelet, toimiiko Hossen puheet meihin.

- Hei, mä haluun olla tuomari, mä protestoin, mutta Krista oli jo valinnut Callen.

- Mä en haluu kenenkään koskettelevan mun alapäätäni! Sari ilmoitti.

- Hei, Sari kulta, Krista huokaisi, - mä nuolin just Annan pillua. Tää on siihen verrattuna aika kesyä.

- Joo, joo, olkoon menneeksi, Sari sanoi.

- OK, sitten aloitetaan, Krista ilmoitti. - Anna on poissa laskuista, koska hän on, sattuneista syistä, jo ihan litimärkä. Minä ja Sari olemme siis kuulijoina. Calle, jos tulet tänne väliimme istumaan ja pistät yhden käden kumpaankin vakoon, niin Hosse saa aloittaa hommansa.

Calle teki työtä käskettyä. Hän istuutui tyttöjen väliin ja asetti käden kummankin jalkoväliin, yhden sormen molempien tyttöjen pilluun. Kaikki kääntyivät katsomaan Hossea.

Hosse siirtyi tyttöjen taakse, jotta voisi kuiskia heille. Katsoin Annaa silmiin, ja me molemmat pudistelimme päätämme. Not gonna happen, ajattelin. Hossen aloittaessa hänen äänensä oli matala ja vähän käheä.

- Sä olet kauneinta, mitä mä tiedän, Hosse kuiskasi Sarille. – Olet niin seksikäs ja haluttava, hän sanoi Kristalle. – Te saatte mut haluamaan teitä ihan hullun lailla. Haluaisin riisua teidät, hellästi, hitaasti, hyväillä teidän sileää ihoanne, suudella lämpimiä huulia, kerta toisensa jälkeen. Mä haluaisin teidät lähelleni, haluaisin tuntea hengityksenne mun ihollani, teidän vartalon lämmön mun vierelläni. Mä suutelisin ensin kaulaa ja niskaa, varoen, hellien, hitaasti edeten alemmas pehmeällä iholla, kohti ihania rintoja ja taivaallisia nännejä. Suutelisin rintojanne varovasti, hyväilisin hellällä kädellä, varovasti näykkisin nänniä hampailla. Suutelisin kaunista pehmeää vatsaa, nuolaisisin pikkuista napaa, hitaasti lähestyen, sitä ihaninta, kaikista kauneinta ja pyhintä, naisen vartalon salaista kätköä, upeinta aarretta...

Oli hiljaista. Tytöt odottivat seuraavaa lausetta. Calle keskittyi tehtäväänsä. Vilkaisin taas Annaan. Hänkin vain odotti... Hosse hengitti nopeasti, kuuluvasti, kuin halunsa täyttämänä.

- Ja mä panisin teitä mun valtavalla kyrvälläni, niin että taju lähtee. Nussisin jokaiseen reikään, kunnes kirkuisitte, niin että se huuto kuuluisi Rovaniemelle asti.

- Krista kostui, Calle huudahti!

- Enkä kostunut, Krista väitti, - en todellakaan. Toi oli täyttä paskaa.

- Mä tunsin jotain ja mä olen tuomari, Calle vastasi. - Ihan selkeästi tunsin jotain kosteaa.

- Se on varmaan virtsankarkailua, Krista sanoi, ja kaikki tytöt nauroivat.

- Oli mitä oli, sain sut kuitenkin märäksi, Hosse nauroi. - Joten mission accomplished vai mitä, Calle?

- Kyllä. Virallisena valvojana, mun täytyy todeta, että Hosse on suorittanut tehtävänsä ja saanut Kristan kostumaan. Täten määrään, että nyt on Hossen vuoro pyörittää pulloa.

Hosse meni takaisin paikalleen.

- Olen, Sari, aika loukkaantunut, kun jutut ei suhun purrut, Hosse huokaisi pettyneenä.

- No, minkäs voit, Sari sanoi. - Olen vaan tottunut laadukkaampaan...

Hosse pyöritti pulloa, ja nyt se pysähtyi minun kohdalleni.

- Tony-boy, hetkesi on koittanut, Hosse sanoi Darth Vaderia imitoiden. - Liitytkö Voiman pimeälle puolelle ja valitset tehtävän?

- Mä taidan ottaa totuuden, mä sanoin. Kaikesta juomisesta huolimatta en ollut tarpeeksi kännissä näitä tehtäviä varten.

- Olkoon menneeksi, poikani, mutta varoitan sinua. Myös totuus voi olla hankala miehen kohdata. Hosse katsoi minuun merkitsevästi, ja yhtäkkiä tunsin palan kurkussani. Tiesin kysymyksen jo ennen kuin hän sanoi sen ääneen.

- Oletko sinä, Toni, koskaan ollut palavasti rakastunut tässä huoneessa olevaan henkilöön?

Hosse tiesi vastauksen, ja kysymys oli valittu vain minun kiusakseni. Totuus oli, että olin koko lukioajan ollut rakastunut Sariin. En vain ollut koskaan kertonut sitä hänelle. Hosse ei tiennyt, että tänään kun olin nähnyt Sarin taas kaikkien näiden vuosien jälkeen, olin tuntenut sisälläni samaa poltetta. Vastahakoisesti ryhdyin vastaamaan.

- No, totuus on, että mä olin lukiossa aikalailla ihastunut, tai siis oikeestaan rakastunut suhun, Sari, sain sanotuksi ja katsoin Saria silmiin.

Sari ei vastannut mitään. Kukaan ei puhunut, ja yhtäkkiä tunsin oloni uskomattoman vaivautuneeksi.

- OK, se siitä vai? kysyin nolona. - Siis saaks mä nyt pyörittää, vai mitä?

- Mä tiesin, Sari sanoi hiljaisella äänellä. - Toni, kaikki tiesi, ei se ollut mikään salaisuus. Me kaikki puhuttiin siitä.

Sitä en ollut tajunnut. Olin Hosselle ja Callelle aika vihainen, jos he kerran olivat Sarille kertoneet. Luulisi, että mies voisi kavereihinsa luottaa.

Epämiellyttävä hiljaisuus huvilassa jatkui. Rakkaus oli liian vakava asia leikkiin, olimme kaikki tarpeeksi vanhoja ymmärtämään sen. Rakkauden kanssa ei leikitä. Yhtäkkiä Sari nousi ylös ja käveli ulos terassille. Mä oli ihan pihalla...

- Mee nyt sen perään, Calle sanoi.

- Mitä vittua? yritin ymmärtää tilannetta. – Siis mikä tässä nyt on ongelmana?

- Mee, Toni, nyt puhumaan Sarille, Krista sanoi. – Musta tuntuu, ettei me leikitä enää.

Kävelin ulos terassille. Sari istui rappusilla. Istahdin hänen viereensä. Oli vielä valoisaa ja ilta oli lämmin.

- Loukkasinko mä sua? kysyin. – En mä halunnut loukata.

- En mä sitä, Sari aloitti... - Mä vaan, siis... Mä vaan mietin, että niin paljon on tapahtunut kymmenessä vuodessa. Ja mä olen miettinyt, useinkin, että miten asiat olis, jos sä olisit sillon lukiossa sanonut jotain. Että millasta elämä olisi voinut olla. Ymmärrätsä?

- Mutta sähän tiesit mun tunteista. En mä ymmärrä, mitä se olis muuttanut, sanoin, enkä ymmärtänytkään. – Ja siitä on vuosia aikaa joka tapauksessa, ja sä menit sillon heti naimisiin, ja me ei olla nähty niin helvetin pitkään aikaan... Eihän sillä oo mitään väliä.

Sari oli kesäillassa niin älyttömän kaunis. Teki mieli koskettaa sitä, sen ihania vaaleita hiuksia, tai sileitä punaisia poskia. Se kääntyi muhun päin, ja huomasin sen vetiset silmät. Sari hymyili.

- Hassuahan tässä on se, Sari sanoi naurahtaen, vaikka silmissä oli kyyneleitä, - että mäkin rakastin sua.

Katsoin Saria syvälle silmiin. Kauan. Ja jotenkin tapahtui niin, että meidän huulemme kohtasivat. Ja jotenkin tapahtui niin, että minä olin taas kahdeksantoistavuotias lukiolaispoika.
M
e istuttiin Sarin kanssa pitkään hiljaa vierekkäin. Mun käteni oli löytänyt Sarin käden, ja pidin sitä hellästi sylissäni, kuin helposti särkyvää simpukankuorta. Päätin muistaa siitä hetkestä kaiken, varastoida sen mieleeni, säästää sen sadepäivän varalle. Voisin muistella sitä sitten arjen keskellä, kun oppilaat vittuilisivat tai avovaimon kanssa tulisi riitaa. Se muisto olisi ihan vain minun omani. Muisto Sarin miedon kukkaisesta tuoksusta, käden lämmöstä ja pehmeydestä, lyhyeksi pureskelluista kynsistä. Muisto Sarin vaaleiden hiuksien loistosta kesäillan auringossa. Muisto Sarin hymystä ja vaaleansinisistä silmistä, joiden taikaa en osannut sanoin kuvailla. Ennen kaikkea muisto tunteesta sisälläni, tunteesta siitä, että olin kokonainen. Olin turvassa. Olin tullut kotiin.

Sisällä huvilassa muut soittivat musiikkia, ja äänekkäästä tömistelystä päätellen siellä tanssittiin. Olikohan Hosse sammunut, kun sen ääntä ei kuulunut enää? Anna lauloi. Olin unohtanut, miten kaunis ääni sillä oli. Katsoin Saria.

- Haluisitko sä mennä takaisin sisään, juhlimaan muiden kanssa? kysyin.

- En mä vielä, Sari sanoi. – Voidaanko me olla tässä vielä hetken aikaa?

- Joo, ollaan vaan, vastasin.

Kesäaurinko ei enää lämmittänyt, ilta oli jo viilentynyt. Otin terassin penkiltä viltin ja kiedoin sen ympärillemme. Minulla oli yhtäkkiä kova tarve pitää Sarista huolta.

- Toni hei... Sari aloitti.

- Niin?

- Ootko sä onnellinen?

- Oon mä nyt.

Sari naurahti.

- Niin, mut siis, ootko sä muuten tyytyväinen sun elämääsi? Ootko sä onnellinen? se kysyi.

Katsoin Sarin kämmentä käsissäni, kuin etsien vastausta sieltä.

- Pistit pahan, mä sanoin. - Kai mä oon onnellinen. En mä tiedä. Mä tiedän, etten mä ole onneton ainakaan.

- Ei se ole sama asia, Sari huokasi. - Se, ettei ole onneton, ei välttämättä tee ihmisestä onnellista. Ei se riitä.

- No, ootko sä sit onnellinen? kysyin.

Tuntui kuin Sari olisi vastannut toiseen kysymykseen.

- Mä rakastan meidän tyttöjä. Ihan mielettömän paljon. En mä ennen tajunnut, kuinka paljon omia lapsiaan voi rakastaa. Ja musta on kiva olla äiti. On kiva olla lapsille samaan aikaan itsestäänselvyys ja maailman tärkein ihminen. On kiva tuntea olonsa tarvituksi.

Saria oli mukava kuunnella.

- Oletko sä, Sari, onnellinen? kysyin uudestaan.

Sari istui pitkään hiljaa. Lopulta hän kääntyi katsomaan minua.

- Mennäänkö uimaan? Mä luulen, että vesi on vielä aika lämmintä.

- Mennään vaan, mä sanoin.

Kävelimme käsi kädessä rantaan. Sari riisui vaatteensa laiturilla. Katsoin sen kauniin vaaleaa vartaloa, kauniin pyöreitä rintoja ja litteää vatsaa, jossa näkyi ohut arpi keisarinleikkauksen jäljiltä. Sari hymyili, kun tunsi katseeni vartalollaan, käveli laiturin päähän ja laskeutui tikkaita pitkin veteen. Mäkin riisuuduin, ja olin itsekin pian vedessä. Se oli ilmaa lämpimämpää ja tuntui ihanalta. Sukelsin syvälle, niin ettei Sari enää tiennyt, missä olin. Uin veden alla sen viereen ja kutitin sen varpaita. Sari huusi kovaa.

Nousin pintaan nauraen.

- Toni, ei noin saa tehdä. Pelästytit mut, Sari sanoi ja roiskutti vettä päälleni. Nauroin niin, että sain vahingossa vettä väärään kurkkuun ja aloin yskiä.

- Siitäs sait, Sari sanoi ja alkoi itsekin nauraa.

Me uitiin jonkin aikaa ja mentiin sitten saunaan lämmittelemään. Se oli illan kylpemisen jäljiltä vielä lämmin, ja pyyhkeemmekin olivat siellä. Sari peseytyi, ja mä jäin taas tuijottamaan sen sileää ihoa. Sari oli niin kaunis, niin ihanan vaalea.

- Pesetkö mun selän? Sari kysyi.

Nousin lauteelta Sarin taakse seisomaan ja pesin hellin käsin hänen kauniit hartiansa. Katselin hänen täydellistä selkäänsä, seurasin sormella nikamia, korkealta kaulalta alas ristiselkään. Selän kaari oli täydellinen, naisellinen. Sarin vaalean selän täydellinen kaari.

- Toni...?

- Niin.

- Saisinko mä tulla hetkeksi sun kainaloon? Sari kysyi hiljaisella, tyttömäisellä äänellä.

Menimme saunan pukuhuoneeseen, jossa oli pehmustettu puinen penkki. Mahduimme siihen juuri ja juuri vierekkäin. Sari käpertyi kainalooni ja laski päänsä rintaani vasten.

- Mä kuulen sun sydämen, Sari sanoi.

- Miltä se kuulostaa?

- Se hakkaa aika kovaa, Sari sanoi.

Tunsin sen itsekin. Kaunis nainen alasti sylissäni: sydämeni oli syystäkin innostunut. Hetken makasimme siinä hiljaa kuunnellen toistemme hengitystä. Silitin Sarin märkiä hiuksia.

- "Sua katson vaan, sua katson vaan, sua katselen silmät veessä. Tää onni on niin outo ja uus, sen että mä vapisen eessä."

Vanha tuttu runo tuntui erilaiselta nyt, kun Sari oli sylissäni. Sarin läsnäolo antoi säkeille uuden merkityksen.

- Toi on kaunista, Toni. Mistä toi on? Sari kysyi.

- Se on Eino Leinoa. Äidinkielenopettajan salainen ase.

Sari nauroi. Oli niin kaunista kuulla aikuisen naisen ihan kikattavan. Tunsin Sarin nauravan vartalon liikkeet sylissäni.

- Noinko te opettajat iskette naisia? Sari kysyi nauraen. - Saatte runoilla niiden päät sekaisin?

- Voihan sitä ainakin yrittää, mä hymyilin.

- Miten se jatkuu, Toni?

Jatkoin tuttua runoa, jonka olin osannut ulkoa jo lukiossa. En ollut koskaan silloin uskonut, että saisin vielä lausua sen Sarille.

- "Kun sydän on auki, on kiinni suu, mun syömmeni hehkuu ja halaa, Sua katson ja säästän, ja silitän vaan kuin kerjuri leivänpalaa."

- Säästätkö sä, Toni, mua? Sari kysyi hymyillen.

- Säästän. Mä säästän sut ja koko tän ihanan hetken muistoina mielessäni.

- Mäkin haluun säästää sut, Sari sanoi vakavana.- Mä säästän sun hymysi, ja sun äänesi, ja sun kauniit silmäsi. Mä säästän sun kainalosi muiston. Tässä mä tunnen olevani turvassa. Mä haluan säästää tän kaiken.

Sari nosti päänsä rinnaltani ja katsoi mua silmiin, ja mun oli ihan pakko suudella sitä, koska se oli niin kaunis ja mun sisälläni oli se polttava tunne lukioajoilta. Pidin Sarin päätä varovasti käsissäni silitellen välillä sen hiuksia.

- Ei meidän pitäisi, Toni, Sari sanoi ja kuitenkin suuteli mua.

- Tää ei oo oikein, Sari kuiskasi, mutta kietoi silti kätensä ympärilleni.

- Toni, mä oon naimisissa, Sari sanoi, mutta ei työntänyt mua pois, vaan veti lähemmäs.

Mulle tuli jostain syystä ihan outo tunne. Oli niin kuin olisin ollut taas lukiolainen ja epävarma ja kokematon naisten kanssa. Ihan kuin en tietäisi mitä tehdä kauniin naisen alaston vartalo vierelläni. Nolotti. Musta tuntui, että Sari aisti nolouteni ja kömpelyyteni, koska se hymyili mulle ymmärtäväisesti. Sari sulki silmänsä ja tein samoin. Annoin käteni ja vartaloni toimia silminäni. Tutkin hitaasti Sarin vartaloa ja tunsin hänen tekevän minulle samoin. Olimme kiinni toisissamme, vartalot vastakkain, ja kuitenkin tuntui siltä kuin joka hetki olisi vienyt meitä yhä lähemmäs toisiamme. Suutelin Saria hellästi.

Suudelmat polttivat huuliani. Tunsin niiden lämmön koko vartalossani, varpaissa asti. Halusin Saria koko vartaloni jokaisella solulla. Tunsin, kuinka erektioni painoi Sarin reittä vasten, hän oli ollut siitä tietoinen varmaan jo jonkun aikaa. Yhtäkkiä tunsin Sarin käden vatsallani. Hitaasti se alkoi liikkua kohti jalkoväliäni. Hengitykseni kiihtyi, sydämeni hakkasi yhä kovempaa. Vatsalihakseni jännittyivät käden liikkuessa yhä alemmas. Käden liike tuntui piinaavan hitaalta, "kosketa jo sitä!" ajatukseni huusivat.

Vihdoin tunsin Sarin ihanat sormet elimeni ympärillä. Käsi puristi kevyesti ja aloitti hitaan edestakaisen liikkeen vartta pitkin. Hetken ihanasta hyväilystä nautittuani vein käteni Sarin jalkojen väliin. Sari liikahti ja huokaisi syvään. Tunsin hänen jo kostuneen, mikä entisestään lisäsi kiihkoani. Hyväilin Saria, hellästi ja hitaasti. Sarin hengitys kiihtyi ja syveni. Hyväilyä nopeuttaessani Sari alkoi liikehtiä nautinnosta ja levitti kutsuvasti reisiään.

En kestänyt enää. Halusin Sarin sisään. Nousin ja siirryin Sarin jalkojen väliin ja Sari ohjasi minut sisäänsä. Työnnyin hitaasti syvemmälle. Tunne oli uskomaton. Painauduin tiukasti Saria vasten. Tuntui kuin olisimme yhtä. Rakastelimme hitaasti, toisiamme suudellen. Kuulin Sarin kiihtyneen hengityksen, tunsin hänen tuoksunsa, aistin hänen vartalonsa jokaisen liikkeen. Halusin tämän hetken kestävän ikuisesti.

Rakastelumme kiihtyi, Sari voihki nautinnosta. Tunsin, etten kestäisi enää pitkään. Sarin kynnet painautuivat selkääni, hänen selkänsä koukistui ja hänen reitensä alkoivat täristä. Sarin orgasmin aistiessani tunsin lihasteni jännittyvän ja uskomaton orgasmi valtasi minunkin vartaloni.

Makasimme huohottaen toisiimme kietoutuneena. Silitin Sarin hiuksia ja vartaloa. Suutelimme. Sanoja ei tarvittu.
H
eräsin onnen tunteeseen. Se valtasi minut jo unessa ja jäi mieleeni, kun heräsin. Vielä puoliksi unessa, silmät ummessa, tunsin jalkovälissäni pehmeän käden hyväilyn. Avasin silmäni ja näin edessäni Sarin hymyilevät kasvot.

- Hei Toni, Sari sanoi hymyillen.

- Hei Sari, mä vastasin.

- Viime yö oli ihana, Sari huokaisi.

- Niin oli. Ja tämä aamukin näyttää alkavan aika mukavasti, sanoin hymyillen.

Sari jatkoi hellää hyväilyä ja siirtyi jalkojeni väliin istumaan. Varovasti hän nuolaisi penikseni kärkeä, kuin kirpeää tikkaria. Tuntui taivaalliselta. Suljin silmäni ja nautin täysin siemauksin. Sari nuolaisi vielä pari kertaa ja otti sitten kärjen suuhunsa. Sarin hiukset kutittelivat vatsaani ja reisiäni. Hän jatkoi hyväilyä käsillään ja otti hitaasti minut kokonaan suuhunsa. Tärisin nautinnosta. Sari käytti ihanasti käsiään, kieltään ja suutaan, välillä kiusoitellen, välillä leikitellen ja välillä vieden minut nautinnon huipulle. Ei kestänyt kauan, ennen kuin tulin. Sari nielaisi ja katsoi minuun hymyillen.

- Mitäs tykkäsit? Sari kysyi.

- Sä olet ihana, mä sanoin, annas kun mä näytän, mitä mä osaan...

Oli Sarin vuoro nauttia. Hän kävi selälleen makaamaan ja levitti hymyillen reisiään. Suutelin ensin hänen jalkojaan, sääriään, reisiään ja reiden sisäpintaa, kunnes Sari kyllästyi kiusoitteluuni. Leikin vielä hetken, ennen kuin siirryin varsinaiseen asiaan. Halusin tuottaa rakkaalle Sarilleni ennenkokematonta nautintoa. Halusin pitää häntä hyvänä ja tein kaikkeni saadakseni hänet kirkumaan nautinnosta. Onnistuin varmaankin ainakin osittain, sillä vähän ajan kuluttua Sarin huudot olivat jo aika äänekkäitä. Saavutettuaan täristen orgasmin huipun Sari veti minut vierelleen ja puristi kovaa. Niin kovaa, että tunsin, ettei hän halunnut päästää koskaan irti. Makasimme siinä kauan sylikkäin, ennen kuin lähdimme huvilalle.


Lauantaiaamu oli aurinkoinen ja lämmin. Istuimme Sarin kanssa huvilan terassilla. Meitä vähän nolotti mennä sisään muiden luo yhteisen yömme jälkeen. Hetken päästä Calle tuli ulos pyjama päällään ja kahvikuppi kädessään.

- Huomenta, Calle sanoi hymyillen. - Sisällä on kahvia, jos teidän tekee mieli, ja Anna ja Krista leipoivat sämpylöitä. Ne on varmaan pian valmiita.

- Mites yö meni? mä kysyin.

- No, siinähän se, Calle sanoi. - Hosse ei sammu ikinä. Mä en ymmärrä, miten se tekee sen. Se esitti meille aamuyöstä modernin tanssiesityksen. Alasti. Nyt se jos suunnittelee tämän päivän ohjelmaa, ei se kai ole nukkunut yhtään...

- Saitko sä nukuttua? Sari kysyi Callelta.

- Kyllä mä muutaman tunnin nukuin, Calle sanoi venytellen. – Teki ihan hyvää. Sellainen pieni dagen efter -tunne mulla kieltämättä on. Taisi tulla aikalailla otettua. Saa nähdä, miten tämän illan jaksaa...

Katsoin Saria, ihanaa Saria. Yhteinen yömme oli ollut aivan uskomaton, niin myös tämä aamu, ja mikä parasta, saisimme viettää vielä toisen yön yhdessä ennen kotiinlähtöä. Odotin sitä nyt jo innolla. Minulla oli Sarille niin paljon sanottavaa ja kerrottavaa, ja kamalasti kysymyksiä. Ja tietenkin halusin myös pitää häntä sylissä taas, silittää ja suudella ja ehkä vielä rakastellakin hänen kanssaan. Ajatuksesta tuli ihanan lämmin olo.

Krista ja Anna ilmestyivät terassille tarjottimet käsissään.

- Huomenta, huomenta, Krista sanoi pirteänä. – Mites meidän pikku pariskunta on yönsä viettänyt? se kysyi ja iski meille silmää. – Tässä on nyt aamiaista ja aamukahvia koko porukalle.

Tytöt olivat laittaneet sämpylöitä. Ne maistuivat uunituoreina tosi hyvälle. Joimme kahvia ja söimme ja juttelimme.

Hosse ilmestyi hetken päästä kalsareissaan terassille.

- Huomenta vaan. Mikä ihana aamu! hän toitotti. - Mihis te, Sari ja Toni, oikein viime yönä häivyitte? Jätitte Hosse-sedän tänne yksin ilman minkäänlaista seuraa...

- Eikös Hosse-sedällä ollut täällä naisseuraa vaikka kuinka? Sari ihmetteli.

- Ai noi kaks vai? Hosse kysyi nyökäten Kristan ja Annan suuntaan. – Ei niistä ole mihinkään, haluavat vaan olla kaksistaan. Nukkuivatkin samassa sängyssä eivätkä päästäneet minua siihen väliin. Halusivat kuulemma olla rauhassa. Hätääntyneenä mä yritin jopa Calleakin, mutta sekään ei mulle lämmenny...

- Olin kuitenkin todella imarreltu, Calle sanoi. – Sä et vaan ole ihan mun tyyppiäni.

Kaikki nauroivat. Oli mukavaa olla taas yhdessä.

- Mä käyn sisällä, Sari kuiskasi korvaani. – Tuutko mukaan?

Menimme Sarin kanssa sisälle huvilaan. Etsin laukusta puhtaan paidan ja vilkaisin kännykkääni. Avovaimo oli lähettänyt viestin. Sari kaivoi laukustaan oman kännykkänsä.

- Mulle on tullut seitsemän puhelua! Sari sanoi yllättyneenä. – Voi kun ei vain olisi mitään ikävää sattunut.

Sari näppäili hermostuneesti numeroa kännykkään, ja päätin antaa hänen soittaa rauhassa. Kävelin taas ulos terassille.

- Ota huikka! Hosse sanoi tarjoten kossupulloaan.

- Mä taidan pysytellä kahvissa toistaiseksi, vastasin ja kaadoin itselleni toisen kupin kahvia. Otin vielä toisen sämpylänkin, ne olivat niin maukkaita ja oli vielä vähän nälkä.

Sari tuli terassille järkyttynyt ilme kasvoillaan. Hänen silmänsä olivat vetiset.

- Voi Sari, onko sulla kaikki hyvin? Anna kysyi huolestuneena.

- Mä puhuin just mun miehen kaa... Sari aloitti. – Anni, meidän nuorempi tyttö, vietiin aamuyöstä Lastenklinikalle pahan astmakohtauksen takia. Kaikki on kuulemma hyvin nyt. Ne pitää sitä vielä tarkkailussa... mutta Anni on järkyttynyt ja peloissaan ja haluaa mut sinne. Mä luulen, että on paras, et mä lähden nyt heti.

- Tietysti sun pitää mennä! Krista sanoi. – Sairaalat on niin pelottavia paikkoja lapsille. Se on raukka varmaan tosi peloissaan. Mä voin heittää sut mun autolla. Mun pitäs olla jo ihan ajokunnossa. Kerää vaan tavarasi, niin lähdetään.

- Joo, mulla on kaikki tässä kassissa, Sari sanoi. - Mä olen pahoillani, että mä joudun lähteen näin kesken kaiken...

Sari katsoi minuun, mutten osannut sanoa mitään. Kaikki tapahtui niin nopeasti. Oliko Sari oikeasti jo lähdössä?

- Ei mitään hätää, kulta, Anna sanoi ja halasi Saria. - Kaikki varmasti järjestyy. Anni vaan kaipaa äitiään. Tietysti me ymmärretään, että sun täytyy lähteä.

Krista otti Sarin kassin ja lähti viemään sitä autolleen. Sari seurasi. Mä yritin pysyä mukana. Yritin sanoa jotain, mutten tiennyt mistä aloittaa.

- Toni, mä olen pahoillani, ettei me ehditty jutella enemmän, Sari sanoi mulle. – Viime yö oli ihana. Mä en unohda sitä koskaan. Sä olet mulle tärkeä.

- OK, lähdetään, Krista sanoi.

Sari nousi autoon ja sulki oven.

Mä olin täysin ymmälläni. Mulla oli Sarille vielä niin paljon sanottavaa. Ja meillä piti olla vielä kokonainen vuorokausi yhdessä! En ymmärtänyt ollenkaan. Miksi tässä kävi näin? Olin elämälle vihainen, olin ymmälläni, pettynyt ja petetty. Anna mulle vielä aikaa, halusin sanoa elämälle, anna mulle vielä hetki, vielä yksi suudelma, yksi syleily, anna vielä aikaa hyvästelyille, kauniille sanoille ja lupauksille. Älä ota tätä multa vielä pois. Älä ota tätä multa vielä pois!

Krista käynnisti moottorin, ja ne lähtivät. Ehdin nähdä Sarin heiluttavan, ehdin nähdä vielä kyyneleet Sarin silmissä. Ja sitten auto katosi näkyvistä. Calle pisti kätensä mun olkapäälle. Huokaisin. Kyynelet tuntuivat kuumina silmien nurkissa, mutta en itkisi tässä, en muiden edessä.

Hosse hoiperteli vierelle, taas uusi kossupullo kädessään. Mistä se niitä oikein kaivoi? Miten sen maksa kesti tota ikuista ryyppäämistä?

- Ota, Toni, huikka. Vedetään vaikka kännit.

- En mä, kiitos. Ei tee nyt mieli, vastasin.

- No, ainakin te saitte sen yhden yön sekstailla, Hosse sanoi hymyillen.

En ehtinyt ajatella mitään. Seurasin ikään kuin vierestä, kun nyrkkini pamahti voimakkaasti Hossen leukaa vasten ja Hosse kaatui selälleen nurmikolle. Tunsin, kuinka rystysissä alkoi jomottaa, ja katsoin Hossea maassa. Se piteli kädellä leukaansa ja kiemurteli kivusta.

- Vittu, saatana, vittu, saatana, vittu, perkele, saatanan kusipää! Hosse kirosi. - Mitä vittua sä menit tekemään? Saatanan homo, vittu!

Anna juoksi hakemaan jäitä. Calle ja minä jäimme katselemaan Hossea nurmikolla, kumpikaan ei tarjonnut apua. Hetken vaikeroituaan Hosse huomasi maahan kaatuneen kossupullonsa.

- Vittu, saatana, tää on kyllä viimeinen pisara! Saatanan mulkku, kaadat toisten juomat, vittu, nurmikolle. Kuka sä oikein luulet olevas, saatana?!?

Hosse hoiperteli takaisin jaloilleen ja katsoi minua uhkaavasti. Calle yritti mennä väliin, rauhoitteli Hossea.

- Anna mä näytän tolle mulkulle, vittu, taivaan merkit, vittu, Hosse uhosi ja heilutti minulle likaista nyrkkiään.

- No, Hosse, eipäs nyt hätäillä, Calle sanoi. – Mä luulen, että mulla on tuolla pakastimessa muutama pullo oikein hyvää vodkaa. Eiköhän haeta sulle semmonen...

Pikkuhiljaa Calle sai Hossen suostuteltua huvilalle, luvattua vodkapulloa hakemaan. Anna palasi jäiden kera, mutta huomasi, ettei niitä enää tarvittukaan.

- Miten sun käsi voi? Anna kysyi. – Tarviitko jäitä?

- Joo, anna vaan, mä sanoin. – Hosse on yllättävän kovaleukainen.

Anna naurahti.

- Onks sulla kaikki hyvin, Toni?

- Joo, kyllä mä pärjään. Ei hätää, mä valehtelin.

- Meidän viikonloppu täällä taitaa olla loppu, Anna sanoi ja huokaisi. – Ehkei tää ollutkaan hyvä idea... Tilataanko taksi meille, mennään asemalta junalla Helsinkiin? Musta tuntuu, ettei sua ja Hossee kannata just nyt laittaa samaan autoon...

- Joo, ehkä niin on paras, vastasin. Ehkä on parasta, että lähdetään kotiin.


Olin Helsingissä illalla. Junia sai odottaa, kun oli siirrytty kesäaikatauluun, ja meidän oli pitänyt vaihtaa junaa matkan puolivälissä. Olin väsynyt ja pääni oli ihan sekaisin. En saanut Saria mielestäni. Näin hänen kasvonsa edessäni ja kuulin hänen ihanan naurunsa. Muistin hänen tuoksunsa ja hänen pehmeän ihonsa sileyden. Sitten kaikki se oli yhtäkkiä kadonnut, ja nyt tuntui kuin se olisi ollut unta. Avasin vastahakoisesti asuntoni oven.

- Moi, mä oon kotona! huusin ovelta.

- Toni? Miten sä nyt jo palasit? avovaimoni Nelli kysyi olohuoneesta. – Ei kai teillä vaan viinat loppuneet kesken?

- Jotain sellaista, mä mumisin.

- Toni, viitsisit sä käydä kaupassa? Meillä ei oo mitään syötävää, ja se menee ysiltä kiinni, Nelli kysyi. - Mä menisin, mut kun nyt tulee tää American Idolin päätösjakso.

- Joo, mä meen kohta, vastasin.

Heittäydyin makuuhuoneen sängylle ja suljin silmäni. Näin Sarin. Hän oli alasti, vilkutti minulle ja nauroi. Tunsin hänen tuoksunsa. Hymyilin. Sari jäisi minulle vain muistoksi. Se oli ollut ihanaa, mutta nyt oli aika palata arkeen. Elämä jatkuu. Muisto Sarista olisi mukanani aina.