Helin ja Emman kesä yhdessä

Helin kaveri Emma oli saapunut kaupungista Helin perheen luo maalle. Tytöt olivat tutustuneet päiväkodissa Helin perheen vielä asuessa Helsingissä. Perhe oli kuitenkin muuttanut maalle tyttöjen aloittaessa koulun. Ystävyys oli säilynyt ja Heli oli iloinen saadessaan Emman maalle keskellä kaunista ja lämmintä kesää. Tytöt olivat 11-vuotiaita.

Kuumana päivänä tytöt halusivat lähteä uimaan. Heli ehdotti, että he menisivät läheisen, kuitenkin ruuhkaisen rannan sijasta joenvarren uimapaikalle. Se oli sivussa kaikesta, vanhan autiotilan luona oleva rauhallinen suvanto hiekkapohjalla. Tytöt ottivat pyyhkeet ja uimapuvut ja lähtivät kulkemaan polkua. Matkaa paikalle oli toista kilometriä.

Tytöt saapuivat uimapaikalle. Emma ihasteli kaunista paikkaa, jossa kuului vain kosken vaimea kohina ja linnunlaulu. Heli riisui kesämekkonsa Emman ollessa hieman hiljainen.

– Tota, onks täällä vessaa? Emma lopulta kysyi.

- Hä? Vessaa?! Heli hämmästeli. – Ei täällä vessaa oo ainakaan kilometrin säteellä, hän jatkoi.

– Mua pissattaa, Emma sanoi.

– Mut eihän siihen vessaa tarvii, Heli jatkoi hämmästelyään.

– Mut en mä... Tai siis... Emma takerteli.

– Eksää oo koskaan pissannu ulkona? Heli äimisteli.

– No en... kuului Emman vaisu vastaus.

– Ei siinä oo mitään ihmeellistä. Lasket vaan pikkarit alas ja meet kyykkyyn, Heli opasti.

– Näkeeks täällä kukaan? Emma kysyi.

– Ei täällä ketään oo, paitsi mä, Heli vastasi. – Ja voithan sä mennä varulta tonne puskaan, Heli jatkoi. Emma asteli pusikon taakse.

– Hei, onks sulla paperia? Emma huusi pian.

– Ei oo, Heli vastasi.

– No voi hitto, Emma vastasi.

– Eiks sitä ny kerran voi jättää pyyhkimättä, Heli heitti.

Heli oli sillä välin riisunut itsensä, asettanut valkoisen kesämekon ja sinertävät Nalle Puh –pikkuhousut pölkyn päälle. Emman tullessa Heli läpsytteli rantavettä vielä kovin tyttömäinen vartalo alastomana.

– Eksä laita uimapukua?! Emma hämmästeli.

– En mä viitti. Ei täällä kukaan oo näkemässä.

– Mää ainakin laitan uimapuvun. Kuitenkin joku voi tulla, Emma totesi.

– Ei täällä oo koskaan näkyny ketään, Heli totesi. Hän oli räpiköinyt keskelle suvantoa.

Emma riisui mekkonsa ja punaiset ensiliivit, jotka peittivät matalia, teräviä rinnanalkuja. Pikkupöksyjen alla oli hentoa karvoitusta, lantiokin oli aavistuksen jo leventynyt. Emma pujottautui siniseen uimapukuun ja kahlasi Helin seuraksi.

Tytöt uida porskuttelivat hetken. Emma ui joen vastarannalle ja nousi kivelle.

– Hei, mikä toi talo on, mikä tuolta näkyy? Emma huusi. Heli ui kivelle ja alkoi selittää.

– Se on vanha navetta tai joku sellanen. Siinä oli vieressä ennen talo, mut se purettiin viime kesänä. Siellä asu joku taiteilija, joka sit kuoli tai jotain.

– Onks siellä sitten jotain lehmiä? Emma kysyi.

– No ei oo. Mennään kattoon, millainen paikka se on. Siellä on iso omenapuu, Heli innostui ja alkoi jo nousta joen törmää ylös.

– Eiks pitäis hakee ekaks vaatteet? Emma sanoi.

– Käydään vaan kattomassa, Heli vastasi.

Tytöt nousivat ryteikköisen joen penkereen ylös ja saapuivat pitkää ruohikkoa ja horsmaa kasvavaan pihaan. Navetta seisoi kallellaan metsän reunassa. Talosta oli jäljellä vain kiviä ja omenapuukin oli kaatunut.

- Aika jännä paikka. Mitähän tuolla navetassa on? Emma uteli.

– Käydään kattoon. En oo koskaan käyny, Heli vastasi.

Tytöt tempasivat painavan oven auki ja astuivat varovasti sisälle. Varovasti he astelivat paljain jaloin likaisella lattialla.

– Jännää! Emma kuiskasi. Hän kiipesi leveitä tikkaita, jotka johtivat vintille.

– Vau! kuului huudahdus. Heli kiipesi perässä.

Navetan vintti oli täynnä kaikenlaista tavaraa. Tuuli puhalsi laudanraoista ja sai paritavarat rapisemaan. Tytöt nostelivat laatikoiden kansia ja penkoivat tavaroita. Tavaraa oli joka lähtöön. Emma pudotti vahingossa vanhan tyynyn ja sieltä pöllähti valkoisia höyheniä.

– Hei, ollaan tyynysotaa! Emma sanoi ja antoi toisen tyynyn Helille.

Tytöt mätkivät toisiaan tyynyillä ja alkanutta kikatusta voimisti entisestään se, kun tyynyjen höyhenet purkautuivat ilmaan.

– Vitsi mikä sotku, Heli sanoi kikattaen kuitenkin iloisesti perään. Lisää naurua saatiin, kun Emma tönäisi isoa jalkalamppua, joka kaatui rymisten muiden tavaroiden sekaan. Heli vielä lisäsi kaapaisemalla rivin peltipurkkeja alas hyllyltä.

- Mua pissattaa. Mä käyn ulkona, Heli sanoi vedet silmissä.

– Hei pissaa tohon tuoliin. Et uskalla! Emma lisäsi vettä myllyyn.

– Ai en vai! Heli sanoi ja kiipesi vanhan, suuren nojatuolin päälle ja asettui syvään kyykkyyn. Emma nauraa räkätti, kun vaimean suhinan kera vaaleanruskea tuolinkangas alkoi kastua. Emma riisui ripeästi uimapuvun ja kyykistyi toiselle. tuolille. Lyhyt pissanoro jäi pieneksi lammikoksi keinonahkakankaalle.

– Me ollaan ihan hulluja! Heli totesi ja nauroi päälle.

Emma kurkisti sekalaista romua sisältäneeseen laatikkoon. Heli yritti hypätä kahden suuren sohvan yli, mutta hänen jalkansa jumiutui sohvien väliin.

– Ähh, tuu auttaan, Heli sanoi.

Emma oli kaivanut laatikosta maalituubeja. Hän avasi yhden ja näki sen olevan märkää. Emma kääntyi Heliin päin ja roiskaisi punaista Helin vatsalle.

– Mitä sä teet! Heli huusi Emman nauraessa kippurassa. Emma teki uuden "hyökkäyksen" Helin yrittäessä estellä. Emma sai vielä levitettyä värin Helin vartalolle.

– Ja pepullekin vähän! Emma sanoi läpsytellessään väriä Helin pikku pepulle.

– Ootas vaan, kun mä pääsen tästä! Heli huusi uhmakkaana.

Emma oli jo avaamassa toista tuubia, kun Heli sai jalkansa irti. Tytöt säntäilivät tavarat kolisten ja kaatuillen ympäri vinttiä. Helin kiivetessä pöydän yli painautui hänen peppunsa kuva punaisena pöydän pintaan. Lopulta Heli sai Emman kiinni ja alkoi kamppailu, jonka seurauksena molemmat tytöt olivat saaneet oman osansa punaista iholleen, niin myös kaikki ympäröivät tavarat.

Hengästyneenä Emma asettui makaamaan sängylle ja Heli asettui hänen viereensä.

– Tää on ollu mun elämän hauskin päivä, Emma huokaisi. – Mitähän tän omistaja tykkää? hän jatkoi.

– Ei täällä varmaan kukaan käy, ja mistä ne tietäis, kuka täällä on ollu, Heli sanoi.

Tytöt makasivat hiljaa alastomina sängyllä. Emma katseli hetken seinällä olevaa taulua, jossa oli alaston nainen.

– Ooksä ajellu sun karvat pois? Emma kysyi lopulta.

– Niin... mitkä karvat? Heli kysyi.

– No pimpsakarvat, Emma sanoi.

– En mä oo... Heli vastasi hieman hämmästyneenä. Molemmat olivat hiljaa.

– Ooksä koskaan kosketellu täältä? Emma kysyi.

– Niin mistä? Heli ihmetteli.

– Täältä, Emma sanoi vieden kätensä kohti häpyään.

– En mä tiedä. Miten niin? Heli vastasi varovasti.

– Siit tulee mukava olo, Emma vastasi.

– Voinks mä kokeilla sun pimpsaa? Emma kysyi.

– En mä tiedä, Heli vastasi. Emma siirsi kuitenkin kätensä hiljaa Helin häpykummulle ja siirsi keskisormen varovasti Helin tyttömäiselle vaolle.

– Sun pimpsa tuntuu erilaiselta, Emma sanoi ja otti kätensä pois. Heli oli hieman hämillään ja jännittynyt.

– Kokeile mun pimpsaa, Emma sanoi. Heli ei reagoinut, mutta Emma otti häntä varovasti kädestä ja vei Helin käden hävylleen.

– Milt se tuntuu? Emma kysyi.

– Peh... pehmeeltä, ja läm... lämpöseltä, Heli vastasi hiljaa.

– Voisitsä liikuttaa sun sormees niinku näin, Emma sanoi hiljaa liikuttaen Helin keskisormea kapean häpynsä päällä.

– Just noin... Emma kuiskasi. Heli katsoi jännittyneenä Emmaa, joka katsoi taas Heliä suoraan silmiin, samalla kun liikutti tämän sormea häpynsä suulla. Emma sääteli rauhallisen tahdin ja hiveli kevyesti toisella kädellä värin peittämää vartaloaan vieden lopulta sormenpäänsä matalalle rinnalleen. Emman kosteus kiilsi Helin sormen levittämänä sievän pillun reunoilla.

Emma sulki silmänsä voimistaen käden liikettä. Hänen vartalonsa teki aaltomaista liikettä ja tuulen huminaan sekoittui vaimeaa änähtelyä. Heli ei uskaltanut tehdä muuta kuin katsella, mitä hänen keskisormensa sai aikaan. Emma kiihdytti liikettä, hänen hetkensä oli lähellä. Pehmeät, paksut nänninpihat olivat kivettyneet ja niiden pikku nännit työntyivät ulos vartalosta. Emma hidasti hieman ja voihkaisi pari kertaa hieman voimakkaammin. Heli tunsi sormensa kautta Emman hetken. Emma painoi Helin kättä vielä pari kertaa hiukan kovempaa häpyään vasten. Sitten hän päästi kädestä ja avasi silmänsä kohti Heliä.

– Sä oot mun paras kaveri, Emma kuiskasi.

– Niin säkin mun, Heli vastasi.

Tytöt makasivat hetken hiljaa sängyllä kattoa tuijottaen.

– Pitäisköhän meidän lähtee? Heli sanoi lopulta.

– Niin kai... Mä voisin jäädä tähän koko päiväks, Emma totesi.

Tytöt nousivat ja katsoivat aikaansaamaansa sotkua.

– Me taidettiin olla aika tuhmia, Heli sanoi.

– Niin oltiin, Emma vastasi naurahtaen. Tytöt nostelivat muutamia tavaroita takaisin paikalleen ja kävelivät takaisin joelle. He hinkkasivat itsensä väristä ja kahlasivat rantaan.

– Hei, täällä on käyny joku! Emma huudahti. – Mun vaatteisiin on ainakin koskettu, hän jatkoi.

– Mut kaikki on tallessa. Niitä on varmaan joku siirtäny, Heli sanoi.

– Onneks oltiin tuolla, ettei kukaan nähny sua nakuna, Emma naurahti. Heli otti pikkuhousut pujottaakseen ne jalkaansa.

– Yäk! Näissä on jotain limaa!

– Niin näissäkin! Emma huusi.

Tyttöjen ihmeteltyä tilannetta he liottivat pikkareitaan vedessä.

– Ei kerrota tästä äidille, Heli sanoi.

– Ei kerrota tästä päivästä kellekään, Emma lisäsi.