Joka kuritta kasvaa...

Olin juuri täyttänyt 15, kun aloin kysellä tarkemmin suvustani yh-äidiltäni. Isä oli lähtenyt jo vuosia sitten pullon matkaan. Jostain syystä äitini oli aina ollut kovin vaitonainen minulle ja pikkusiskolleni isoisästään, tokaissut vain ”sellainen vanha armeijakuria pitävä pappa” ja sen jälkeen vaiennut. Tällä kertaa tuo vastaus ei kuitenkaan riittänyt minulle. Olin jo pitkään halunnut tavata kaukana asuvan papan, mutta aina oli muka ”muuta tärkeää menoa”. Lopulta sain suostuteltua äitini lähtemään edes päiväksi papan luokse. Olin innoissani, vaikken oikeastaan tiennyt edes mitä odottaa.
Pappa asui noin 200 kilometrin päässä kotoa pienessä rintamiestalossa omenapuiden reunastamalla rinteellä. Talo oli vanha, muttei lainkaan rapistunut ja pihassa kasvaneet puut oli kaikki leikattu tismalleen samankokoisiksi. Mietin itsekseni pihaan ajaessamme, kuinka jämpti mies papan täytyi olla, kun jaksoi...